Ravinnepuutokset turvemailla
Ravinnepuutokset vaikuttavat merkittävästi metsien kasvuun ja terveyteen. Niiden havaitseminen on tärkeää, sillä ne voivat pahimmillaan rajoittaa puuston kehitystä ja heikentää metsämaan tuottavuutta.
Tunnetuimpia ravinnepuutoksia turvemaametsissä ovat kaliumin ja fosforin puutokset. Näiden puutosten varhainen tunnistaminen on avainasemassa, jotta voit suunnitella tehokkaat hoito- ja lannoitustoimenpiteet metsiesi terveyden ylläpitämiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi.
Turvekangastyypin määrityksellä voidaan arvioida ravinneongelmien ilmaantumisen riskiä. Voit lukea määrityksistä tästä artikkelistamme.
Me Havulatvalla olemme erikoistuneet metsälannoituksiin ja vastaamme mielellämme kysymyksiisi. Autamme myös arvioimaan ravinneongelmien riskejä eri turvekangastyypeillä.
Mistä ravinnepuutokset huomaa?
Ravinteiden puutokset voidaan havaita neulasten värin muutoksista, lehtien epänormaaleista oireista tai kasvun hidastumisesta. Toisaalta lievää puutosta ei aina edes pysty näkemään, ja monesti puutos huomataankin vasta silloin, kun se on vähentänyt kasvua tai aiheuttanut kasvuhäiriöitä.
Ravinnepuutoksesta voi varmistua myös neulas- ja maa-analyyseillä. Kannattaa ottaa kuitenkin huomioon, että metsän sisällä saattaa olla vaihtelua ravinteiden määrässä, joten ravinneanalyysi ei välttämättä tuo täysin yksiselitteistä vastausta.
Neulasanalyysi on maa-analyysia tarkempi menetelmä, joten se on suositeltavampi vaihtoehto analyysin valinnaksi. Nimestään huolimatta neulasanalyysin voi tehdä havupuiden lisäksi myös lehtipuista. Analyysia varten puista kerätään niiden lehtiä tai neulasia n. 200 g, 5-8:n puun latvustosta. Mitä laajemmin neulasia kerätään, sitä tarkemman analyysin niistä saa. Havupuista neulaset kerätään niiden talvilevon aikaan marras-maaliskuun välillä, lehtipuiden lehdet taas elokuussa ennen niiden kellastumista. Kun näytteet on kerätty, ne kuivatetaan avonaisessa paperipussissa ja lähetetään analysoitavaksi. Esimerkiksi eurofins tekee neulasanalyysejä.
Fosforin puutos
Puu tarvitsee fosforia, jotta juuristo kehittyy – ja siksi fosforin puutos vaikuttaakin sekä puuston kasvuun että sen laatuun. Männyllä neulaskertojen määrä on vähäinen, ja se onkin selkein merkki puutoksesta. Vakavassa fosforin puutoksessa puu saattaa olla myös mutkainen ja sen neulaset tavanomaista lyhyempiä. Neulasten värissä fosforin puutos ei kuitenkaan näy.
Fosforin puutos voi olla turvemailla yleistä, sillä se huuhtoutuu helposti pois kosteilta paikoilta – etenkin, jos maassa on vain vähän rautaa. Tämän vuoksi tuhkalannoituksessa käytetään fosforin lisäksi myös rautaa, joka sitoo fosforia.
Kaliumin puutos
Kalium säätelee puuston suola-vesitasapainoa ja ravintoaineiden kuljetusta. Kaliumin puutosta on usein paksuturpeisilla mailla, joissa puiden juuret eivät yletä kivennäismaahan.
Kaliumin puutos näkyy puiden neulasten kellertävänä värinä, mikä on havaittavissa etenkin loppukesästä ja syksyllä. Männyissä värimuutos tapahtuu neulasten kärkiosissa. Lisäksi neulasten kärjet voivat kuivua ja kärkisilmut kuolla.
Kuusessa aikaisemman kesän neulaset muuttuvat kellertäviksi, viimeisin neulaskerta on monesti terveen vihreää. Kaliumin puutoksen turvemaametsässä huomaakin monesti alikasvoskuusista, eli nuoremmista ja lyhyemmistä kuusista. Kaliumin puutos voi aiheuttaa kuusissa runkovikaa.
Boorin puutos
Boori on tärkeässä osassa puun soluseinän muodostumisessa. Boorin puutos aiheuttaa puun juurenkärkien ja silmujen rakennehäiriöitä sekä kasvun hidastumista ja tiheäoksaisuutta. Lisäksi useat latvaversot ja neulasten ohentuminen kielivät boorin puutoksesta. Myös kuusen rungon ja silmujen pakkaskestävyys voi muuttua heikoksi.
Boorin puutos on yleistä koko Suomessa entisillä kaski- ja laidunmailla sekä suopelloilla. Boori huuhtoutuu helposti pois happamissa olosuhteissa, minkä takia turvemailla voi myös olla boorin puutosta. Myös hienojakoiset ja kovin muokatut alueet saattavat auttaa boorin huuhtoutumista pois.
Joskus boorin puutos voi olla vaikea todeta, sillä sateisuus ja kuivuus vaikuttavat sen ilmenemiseen. Lisäksi puutoksen havaitsemista vaikeuttaa se, että puutostila alkaa puun juuristossa, ja monilatvaisuutta esiintyy vasta myöhemmin. Boorin puutos on tärkeää korjata riittävän ajoissa, jotta se ei ehdi aiheuttamaan runkovaurioita, sillä tämä on suurin taloudellinen menetys metsänomistajalle.
Typen puutos
Typen puute rajoittaa rajoittaa kasvua kivennäismaametsissä ja karuilla soilla.
Rämemetsän typen puutostilaa pystyy arvioimaan puristamalla turvepaakkua käsissään. Mikäli paakku pursuaa sormien välistä ja turve on kuin kukkamultaa, maaperässä on tarpeeksi typpeä.
Muut ravinteet
Puut tarvitsevat toki muitakin ravinteita. Pääravinteita ovat typen, fosforin ja kaliumin lisäksi rikki, kalsium ja magnesium. Makroravinteisiin kuuluvat boorin lisäksi rauta, mangaani, kupari, sinkki, molybdeeni ja kloori. Hyödyllisiä ravinteita metsille ovat myös pii, natrium ja seleeni. Yleisesti ottaen turvemailla ei oel puutetta rikistä, mangaanista, kalsiumista, raudasta, nikkelistä ja kloorista.
Magnesiuminpuutos on harvinaisempaa, mutta tietyissä olosuhteissa sitäkin voi esiintyä. Puutteen tunnistaa lehtien ja neulasten kirkkaan keltaisesta väristä, sillä se aiheuttaa klorofyllin puutetta. Piitä voi turvemailla olla heikosti, mutta sen tarvetta puille ei tunneta kovin tarkkaan.
Kuparin puutos voi aiheuttaa oksien ja runkojen taipumista ja kiertymistä. Kuparin pitoisuudet vaihtelevat alueittain.
Sinkin puutos aiheuttaa pituus kasvun heikkenemistä ja kasvinosien koon pienenemistä, minkä lisäksi lehtisuonet ovat vaaleamman väriset. Sinkin puutosta voi esiintyä turvemailla, esimerkiksi entisillä pelloilla.
Terveyslannoituksen hyödyt
Terveyslannoitus suoritetaan turvemaille tuhkalannoituksena, sillä se sisältää juuri niitä ravinteita, joita suoturpeessa heikoimmin on. Mikäli metsäsi kärsii myös boorinpuutoksesta, lentolevityksessä boori on helppo lisätä rakeistettuun tuhkaan. Lue lisää tuhkalannoituksesta!
- Tuhka on emäksistä, joten se neutraloi hapanta turvetta nostamalla sen pH-arvoa 1-3 yksikköä. Näin näin maaperässä olevat typpivarannot vapautuvat paremmin puiden käyttöön, jolloin metsän kasvu paranee.
- Tuhkalannoituksen vaikutus kestää 20-30 vuotta.
- Hehtaarille metsää saadaan keskimäärin 2-6 kuution vuotuinen lisäkasvu 20-30 vuoden ajan.
- Puuston kasvun lisäys sitoo hiilidioksidia. Vaikka turpeesta vapautuu hiilidioksidia ilmakehään, on puuston kasvun lisäys suurempi
- Terveyslannoitus väehtää kunnostusojitustarvetta.
Optimaaliset lannoituskohteet
Tuhkalannoitus saa hyvän vasteen runsastyppisillä ojitetuilla turvekankailla, joilla on havupuuvaltaista metsää. Tällaisia metsätyyppejä ovat esimerkiksi mustikka- ja puolukkaturvekankaat.
Ohjenuorana voidaan pitää, että tuhkalannoitus sopii sellaisille turvemaille, joissa on yli 30 cm paksu turvekerros. Usein myös entiset pellot tarvitsevat tuhkalannoitusta, sillä niissä vallitsee ravinne-epätasapaino. Lisäksi entiset turvetuotantoalueet voivat kärsiä ravinneongelmasta, mikäli puun juuret eivät ulotu turpeen alaiseen mineraalimaahan.
1-tyypin turvekangasmailla ei yleensä tarvita lannoitusta ensimmäisen puusukupolven aikana. 1-tyyppiin lasketaan metsät, jotka ovat olleet ennen ojitusta suhteellisen runsaspuustoisia ja kuivahkoja soita.
->Lue lisää turvemetsien hoidosta
Lähteitä artikkelille:
