Ravinnepuutokset turvemailla
Ravinnepuutokset ovat merkittäviä tekijöitä metsien kasvun ja terveyden kannalta. Niiden havaitseminen on tärkeää, sillä ne voivat rajoittaa puuston kehitystä ja heikentää metsämaan tuottavuutta. Ravinteiden puutokset voivat ilmetä erilaisina oireina puiden ulkoisessa habituksessa, kuten neulasten värin muutoksina, lehtien epänormaaleina oireina tai kasvun hidastumisena. Tunnetuimpia ravinnepuutoksia turvemaametsissä ovat boorin, kaliumin ja fosforin puutokset. Näiden puutosten varhainen tunnistaminen on avainasemassa, jotta voit suunnitella tehokkaan hoito- ja lannoitusstrategian metsiesi terveyden ylläpitämiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi.
Turvekangastyypin määrityksellä voidaan arvioida ravinneongelmien ilmaantumisen riskiä. Voit lukea määrityksistä tästä artikkelistamme.
Me Havulatvalla olemme erikoistuneet metsälannoituksiin ja vastaamme mielellämme kysymyksiisi. Autamme mielellämme arvioimaan ravinneongelmien riskejä eri turvekangastyypeillä.
Mistä ravinnepuutokset huomaa?
Lievää puutosta ei aina huomaa nähtävinä oireina. Monesti puutos huomataan vasta kun se on vähentänyt kasvua tai aiheuttaa kasvuhäiriöitä. Ravinnepuutoksen huomaa silmävaraisella arvioinnilla, sekä myös neulasanalyyseillä ja maa-nalyysillä. Metsikön sisällä puilla on myös vaihtelua ravinteiden saatavuudessa, eli ravinneanalyysien tulkinnassa ei ole yksiselitteisiä rajoja, mutta nämä toimivat suuntaa antavina lukuina. Neulasanalyysi tulisi ottaa riittävän useista puista, jotta se näyttäisi paremmin kuvion ravinnetilan. Kasvupaikkaluokitus kertoo myös typpimäärästä maaperässä. Muista kuitenkin olla hieman kriittinen kasvupaikkaluokitteluun, koska paha ra vinnehäiriö voi kertoa väärää tietoa kuvion ulkoisena habituksena.
Suotyyppi, ojituksen ikä ja kasvukauden sääolosuhteet vaikuttavat turpeen ravinnemäärään ja käyttökelpoisuuteen. Ravinne-epätasapaino on yleistä esimerkiksi entisillä avosoilla, suonpohjilla sekä jos alue on jo alkujaan ollut vähäpuustoinen. Erityisesti paksuturpeiset metsät kärsivät ravinnepuutoksista.
Mikäli haluat tehdä neulas-analyysin, niin näytteet kerätään talvilevon aikaan eli loppusyksystä-alkukevääseen. (marras-maaliskuu) Lehtipuissa elokuussa ennen kellastumista. Näyte otetaan kuviossa 5-8 puusta valtapuun latvustosta viimeisimmästä vuosikasvusta ja kuivatetaan avonaisessa paperipussissa. Esimerkiksi eurofins tekee analyysejä.
Fosforin puutos
Puu tarvitsee fosforia, jotta juuristo kehittyy. Puutos vaikuttaa näin ollen kasvuun sekä laatuun. Vakavassa fosforin puutoksessa puusta voi tulla mutkaista. Neulaset ovat myöskin tavanomaista lyhempiä. Väriin puutos ei kumminkaan vaikuta. Fosforin puutos ilmenee männyllä vähäisenä neulaskertojen määränä. Fosfori huuhtoutuu helposti kosteilta paikoilta, erityisesti jos maassa on vähän rautaa, tämä selittää miksi fosfori ei pidäty turvemailla. Tuhkalannoituksessa lisätään fosforia, mutta myös tätä sitovaa rautaa.
Kaliumin puutos
Kalium säätelee suola-vesitasapainoa eli vesitaloutta sekä ravintoaineiden kuljetusta. Kalium myöskin aktivoi entsyymejä. Kaliuminpuutosta on paksuturpeisilla mailla, joissa puiden juuret eivät yletä kivennäismaahan. (metsätyyppeinä mm. Rhtkg2, Mtkg2, Ptkg2 ja Vatkg2)
Kaliumin puutos aiheuttaa värimuutoksia neulasiin. Puutos näkyy kellertävänä värinä neulasissa. Erityisesti loppukesästä ja syksyllä tämä on tarkemmin havaittavissa. Männyissä sen voi huomata neulasen kärkiosassa kellertävyytenä. Kärjet voivat myös kuivua ja kärkisilmut kuolla. Värimuutoksia kutsutaan kloroosiksi(kellastuminen kärkiosasta) sekä nekroosiksi(ruskettuminen).
Kuusessa aikaisemman kesän neulaset muuttuvat kellertäviksi, viimeisin neulaskerta on monesti terveen vihreää. Kaliumin puutoksen turvemaametsässä huomaa monesti alikasvoskuusista. Kaliumin puutos voi aiheuttaa runkovikaa; silmujen tuhoutumisessa joku sivuverso muuttuu pääversoksi ja syntyy rangan vaihto.
Boorin puutos
Boori luetaan hivenravinteisiin ja on tärkeä soluseinän muodostumisessa. Boorin puutos aiheuttaa juurenkärkien ja silmujen rakennehäiriöitä. Se hidastaa puiden kasvua ja voi aiheuttaa pensastumista, eli tiheäoksaisuutta. Mikäli puissa on useita latvaversoja se kielii boorin puutoksesta. Boorinpuutos aiheuttaa myös neulasten ohentumista sekä vaikuttaa kuusen rangan ja silmun pakkaskestävyyteen, kun booritila on selvästi puutosrajan alapuolella.
Boorinpuutos on yleistä koko Suomessa entisillä kaski- ja laidunmailla. Suopelloilla lisätyn kalkin vaikutuksesta boorin saatavuus on myös heikompaa. Boori huuhtoutuu helposti pois happamissa olosuhteissa minkä takia turvemailla voi olla boorinpuutosta. On myös huomattu, että boori huuhtoutuu helposti hienojakoisilta ja vähän reilummin muokatuilta aloilta.
Joskus boorinpuutos voi olla vaikea todeta, sillä sateisuus ja kuivuus vaikuttavat ilmenemiseen. Puutos myöskin alkaa juuristossa ja myöhemmin esiintyy monilatvaisuutta. Boorinpuutos on tärkeää korjata riittävän ajoissa, jotta se ei ehdi aiheuttamaan runkovaurioita, sillä tämä on suurin taloudellinen menetys metsänomistajalle.
Typen puutos
Suomen maaperä on köyhää ja yleensä aina kivennäismaa metsän kasvua rajoittaa typen puute.
Karuilla suotyypeillä voi esiintyä myös typen puutosta. Pohjois-Suomessa, vaikka maaperässä on typpeä, hidas mineraalisaatio voi rajoittaa kasvua.
Ehkä sinulle on tuttu turpeen ns. puristusmenetelmä typen määrän arviointiin. Turvepaakkua puristetaan nyrkissä ja jos se pursuaa sormien välistä, maaperässä on tarpeeksi typpeä. Tällä suuntaa antavalla menetelmällä mitataan maatuneisuutta; mitä maatuneempaa se on, sitä enemmän maaperässä on typpeä. Jos turve on kuin kukkamultaa, silloin siinä on runsaasti typpeä.
Muut ravinteet
Puut tarvitsevat toki muitakin ravinteita. Pääravinteita ovat typen, fosforin ja kaliumin lisäksi rikki, kalsium ja magnesium. Makroravinteisiin kuuluu boorin lisäksi rauta, mangaani, kupari, sinkki, molybdeeni ja kloori. Hyödyllisiä alkuaineita on myöskin pii, natrium ja seleeni.
Turvemailla ei yleisesti ole puutetta näistä ravinteista; rikki, mangaani, kalsium, rauta, nikkeli ja kloori. Molybdeenin puutosta tunnetaan hyvin huonosti. Magnesiuminpuutos on myös harvinaisempaa, mutta tietyissä olosuhteissa sitä voi esiintyä. Puutteen tunnistaa lehtien ja neulasten kirkkaan keltaisesta väristä, sillä se aiheuttaa klorofyllin puutetta. Piitä voi turvemailla olla heikosti, mutta sen tarvetta puille ei tunneta kovin tarkkaan.
Kuparin pitoisuudet vaihtelevat alueittain ja sen puutosta voi esiintyä, tutkimuksia kuparinpuutoksesta on tosin hyvin vähän, mutta tiedetään, että se voi aiheuttaa oksien ja runkojen taipumista ja kiertymistä. Sinkin puutos aiheuttaa pituus kasvun heikkenemistä ja kasvinosien koon pienenemistä, lehtisuonet ovat myös vaaleamman väriset. Sinkin puutosta ei myöskään ole selvitelty kovin tarkkaan, mutta sitä voi esiintyä turvemailla, esimerkiksi entisillä pelloilla.
Terveyslannoituksen hyödyt
Terveyslannoitus suoritetaan turvemaille tuhkalannoituksena, sillä se sisältää juuri näitä ravinteita mitä suoturpeessa on heikommin. Mikäli metsäsi kärsii myös boorinpuutoksesta, lentolevityksessä boori on myös helppo lisätä rakeistettuun tuhkaan. ->Lue lisää tuhkalannoituksesta
- Tuhka on emäksistä, joten se neutraloi hapanta turvetta, nostaa sen ph:ta 1-3 yksikköä ja näin maaperässä olevat typpivarannot vapautuvat paremmin puiden käyttöön ja saadaan hyvä kasvuvaste. Fosforin ja kaliumin määrät suhteessa typpeen saadaan tasapainoisemmaksi.
- Tuhkalannoituksen vaikutus kestää vuosikymmeniä
- Hehtaarille metsää saadaan keskimäärin 2-3 kuution vuotuinen lisäkasvu 20-30 vuoden ajan.
- Puuston kasvun lisäys sitoo hiilidioksidia. Vaikka turpeesta vapautuu hiilidioksidia ilmakehään, on kasvun lisäys suurempi
- Vähentää kunnostusojitustarvetta.
Optimaaliset lannoituskohteet
Tuhkalannoitus saa hyvän vasteen runsastyppisillä ojitetuilla turvekankailla, joissa on havupuuvaltaista metsää. Tällaisia metsätyyppejä on esimerkiksi mustikka- ja puolukkaturvekankaat.
Ohjenuorana voidaan pitää, että tuhkalannoitus sopii turvemaille joissa on yli 30 cm paksu turvekerros. Entiset pellot tarvitsevat yleisesti ottaen tuhkalannoituksen, sillä niissä vallitsee ravinne-epätasapaino. Myös entiset turvetuotantoalueet voivat kärsiä ongelmasta, ellei puun juuret ulotu turpeen alaiseen mineraalimaahan.
1-tyypin turvekangasmailla ei monesti tarvita lannoitusta ensimmäisen puusukupolven aikana. 1-tyyppiin luetaan metsät jotka ovat olleet ennen ojitusta suhteellisen runsaspuustoisia ja kuivahkoja soita.
->Lue lisää turvemetsien hoidosta
Lähteitä artikkelille:
